Raskauspahoinvointi alkaa nostaa päätään ja alkaa olla vaikeampaa siirtää ajatusta sivuun raskaudesta. Helpompaa olisi olla ajattelematta koko asiaa.
Huomaan myös kuinka hoivaamisen vaistot ovat niin pinnassa. Aina kun näemme mieheni siskon pikkuisia niin tekisi mieli suojella heitä kaikelta maailman pahalta. Hoivata ja auttaa, halia ja rutistaa. Sitten mietin millaista jos olisi oma lapsi? Olisin varmasi hyvä äiti ja mieheni hyvä isä. Meillä on niin samankaltaisia ajatuksia miten kasvattaisimme lapsiamme. Huomaan myös miehestäni kuinka hän rakastaa olla siskonsa lasten kanssa. Lapsilta saa kuitenkin niin aitoa rakkautta, niin puhdasta. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin oma lapsi, omaa lihaa ja verta. Vaikka nautinkin näistä ihanista lapsista joiden kanssa saan touhuta ja olla onnellinen niin se peilaa niin paljon sitä, mitä meillä voisi nyt olla.
Usein ajattelen mitä tekisin päisivin pikku-I:n kanssa. Tekisimme paljon vaunukävelyjä koiran kanssa. Hän saisi nukkua raittiissa ilmassa. Kävelisimme mummon luo kylään tai tädin luo. Hän saisi heiltä rakkautta jota nyt saan itse antaa tädin roolissa. Isä tulisi hakemaan meitä työpäivän päätteeksi kylästä jos olisimmekin pidempään kylässä ja jatkaisimme siitä kauppaan. Kotona laittaisin isälle ruokaa sillä välin kun hän kävisi suihkussa pesemässä päivän pölyt pois. Kaikki tämä kuuluisi arkeemme ja enemmänkin.
Sitten herää taas kysymys, miksi? Miksi emme saaneet tätä, miksi pieni tyttäremme otettiin meiltä pois?
Elämääni kuuluisi erillaisia rooleja jos kaikki olisi mennyt toisin. Nyt elämäni rooli on olla enkelin äiti. Surullinen, välillä pienet asiat kuitenkin tuottavat enemmän iloa kuin voisi kuvitella, toisten silmissä ehkä hieman reppana. Toisena roolina odottava äiti, välillä etovan olon kourissa, odottaen mikä on tämän pienen elämä kohtalo. Vieraiden silmissä roolini on lapseton nainen.
//Muoks
Ehkä tällä hetkellä tärkeimmät rakkauden roolini meinasi unohtua. Olla rakastava ja ymmärtäväinen vaimo miehelleni ja hellä, huolehtiva täti mieheni siskon ja omien veljieni lapsille ikää katsomatta. Valitettavasti omia veljen lapsiani näen harvemmin, silti he ovat mielessäni.
Olette myös tosi tärkeitä meidän lapsillemme,ja tietysti meille myös <3 lapsille on tosi tärkeää aina nähdä teitä :)
VastaaPoista