Tunteiden kirjo

Kuinka voikaan olla näin kova ikävä Pikku-Itä.

Erehdyin lukemaan parin vuoden takaista päiväkirjaa ja samalla sieltä välistä löytyi Pikku-In hoitokertomus. Ikävä,ikävä,ikävä

Samalla kun raskaus on jatkunut eteenpäin ja vatsa alkanut selkeästi kasvaa on huoli tästä pienestä myös suuri ja menettämisen pelosta on tullut todellinen. Jollain tavalla välillä rinnastan myös tätä raskautta Pikku-In raskauteen ja oletan asioiden menevän samalla tavalla. 

Mitäpä muuta tähän voisi sanoa tai kertoa? Tunteet ovat onnea raskaudesta, huolta tulevan pienen kohtalosta, ikävää Pikku-Istä.

Yksi etappi takana, seuraavaa odotellessa

Tänään oli siis ultra. Viikkoja nyt kierron mukaan 15+4, ultran mukaan 16+1. Hyvin siis on tyyppi kasvanut. Aika odotusten mukainen ultra oli ja lääkäri katsoi sikiön munuaisia ja lapsiveden määrää sekä virtsarakkoa yritti löytää myös. Oikeastaan kahden lääkärin voimin ultrasivat, tosin ei se minua haitannut.

Munuaiset näyttivät tähän mennessä normaaleilta, eikä kystiä vielä ainakaan ollut havaittavissa. Taisi toinen lääkäri sanoa, että oikein siisteiltä näyttävät. Lapsivettäkin oli hyvin ja sikiö liikkui todella reippaasti. Toisin kuin Pikku-In aikana ultrissa, ei hän paljoa liikkunut ja muutenkin liikkeet olivat koko raskauden aikana hyvin vaisut. Liikkeiden vähyys johtui varmasti lapsiveden määrästä.

Kuten jo mainitsinkin vastasi sikiö hyvin viikkoja. Päänympärys oli myös viikkoja vastaava kun taas Pikku-Illä se meni 1,5-2vkoa pienempänä, joka sekin saattoi johtua lapsiveden vähyydestä. Tähän mennessä olleet havainnot siis vaikuttaa ainakin hyviltä. Seuraava ultra onkin sitten kuukauden päästä 20+ viikoilla ja sen tekee kätilö. Lääkäri sanoikin, että siellä sitten katsotaan rakenteita tarkemmin.

Istukan paikka oli kohdun suun päällä (kiva), sitä myös seurataan. Kyllä se kuulemma siitä vielä voi liikkua ylemmäs.

Ai niin ja liikkeitä olen myös tuntenut jo jonkun verran. Pieniä ilmakuplia alavatsalla. Kaikin puolin hyvä fiilis tähän asti <3 Seuraavia kuulumisia varmaan taas kuukauden päästä.

11+3

Raskaana. Jännittävää ja ihanaa..

Mitä kaikkea tämä tuo tullessaan ei vielä tiedä, mutta aion nauttia kaikista näistä hetkistä. 

Kierrot lähti palailemaan yllättäen itsekseen ja ei tarvinut mitään hoitojakaan aloittaa. Nyt keväällähän jos raskaus ei olisi alkanut olisimme päässeet varmasti johonkin hoitoihin. 

Tähän asti kaikki on mennt hyvin. Varhais ultrassa käyty, ns."paniikkiultrassa" käyty kun oli pientä vuotelua ja ensi torstaina nt-ultra. Ultra seurantaa tulee olemaan muutenkin tiiviimmin. Kotidopleri on myös helpottanut kun on saanut silloin tällöin itsekseen kuunnella.

Kuulumisia voi kysellä sähköpostitse (ideh(at)hotmail.fi) tai laittaa kommenttia, tuskin tulen tästä aiheesta kummempia kirjoittelemaan. Odotus blogia tästä ei tule enkä sellaista ala erikseen edes kirjoittamaan. Ehkä joistain ultrista voin jotain viestiä laittaa tai jos tulee jotain muita käänteitä.

Maltillisin ja odottavin mielin mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Pikku-I kulkee ajatuksissa mukana.

Kaksi vuotta sitten

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen
sievää unta näki
että hänen ympärilleen
tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo
ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka
ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika
pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä,
hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukku-Matin mailla.

Tätä laulua hyräilin ja lauleskelin pienelle elämän alulle kun vielä odotin häntä. Tätä laulua hyräilen edelleen itsekseni ja muistelen pientä rakkaintani. Tänään hän olisi kaksi vuotias. Mitä hän osaisi ja miltä hän näyttäisi? 

Kävimme hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Oli muutkin muistaneet, se lämmittää sydäntä. Kumpa olisimme saaneet hänet täällä pitää kanssamme. 

Meillä on niin kova ikävä

 

11.11.2013

Taas on tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Monesti on ollut mielessä asioita joista kirjoittaa, mutta aina kun avaan blogin kirjoitus mielessä ajatukset vain karkaa.

Edelleen mietin kuinka kauan menee hyväksyä lapsettomuus? Nyt alkaa olla jo pian kaksi vuotta siitä hetkestä kun maailmamme heitti kuperkeikkaa. Siitä asti olen kantanut tätä raskasta taakkaa. Surua ja ikävää enkeli tyttöä kohtaan ja surua hänen jälkeen koittaneesta lapsettomuudesta. Ainoa mitä osaan kysyä on vain miksi?

Se mitä itse kokee päivittäin ja kantaa sisällään tuntuu niin äärettömän raskaalle. Sitä oloa ei pysty edes sanoilla kuvailemaan. Sitä oloa ei muille halua näyttää. Se tunne on jotain niin rankaa kantaa. Välillä mietin kuinka yksinäinen olen. Muu maailma jatkaa kulkuaan, itsellä se ei enää ikinä jatku samalla tavalla. En tule enää ikinä olemaan se sama ihminen joka olin kaksi vuotta sitten ennen Pikku-In syntymää. Tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.

Nykyään sitä samaa onnen tunnetta on vaikea tavoittaa. Oikeastaan tuntuu ettei se ole enää edes tavoiteltavissa. Kaikki tuntuu niin paljon laimeammalta. Sitä myös huomaa kuinka elämän arvot menee aivan uusille raiteille ja näkee niissä pienissä asioissa jotain uutta, mitä on ennen pitänyt aivan itsestään selvyytenä.

Se miten elän elämääni eteenpäin on päivä kerrallaan ja pyrin nauttimaan niistä pienistä asioista joita elämä tuo tullessaan. Ihana perhe, vanhemmat, ystävät, eläimet. Te olette niitä jotka pidätte minua ja meitä tässä hetkessä <3 Tuntuu edelleen äärettömän tärkeältä, että joku välittää ja muistaa joskus kysyä "kuinka voit?"

Syksy

Tuloksia

Noniin. Nyt on käyty tuloksia kuulemassa. Eihän niisä sitten ollut mitään sen kummempaa, kuten vähän pelkäsinkin. Ei mitään hoidettavaa, ei mitään keinoja millä mahdollisesti ehkäistä keskenmenoa. Samat tutut asiat saatiin kuulla "Teillä vain on ollut huonoa tuuria" "Olen pahoillani, että tämä kaikki on tapahtunut teille." "Olettehan te vielä nuoria."  Kiitos, mutta ollaan kuultu nämä samat asiat jo aika monta kertaa. Ei ne enää lohduta jos on koskaan lohduttanutkaan.

Ainoastaa prolaktiini arvo oli tosi, tosi lievästi koholla samoin joku kilpirauhas arvo. Nyt tulevalla viikolla sitten näiden kontrolliin jossa otetaan tuo prolaktiini uudelleen ja joku toisen tyyppinen (sanoikohan lääkäri, että joku vapaa) kilpirauhasarvo.

Lääkäri puhui myös mini aspiriinista, että joillekin käytetään. Itse en ehkä lähtisi kokeilemaan, ei niistä tuloksista selvinyt mitään tukostaipuvuuteen liittyvää ja muutenkin saan herkästi mustelmia. Foolihappoa pitäisi alkaa myös käyttämään, sitä kuulemma suositellaan raskautta toivoville. Senkin kyllä tiesin, mutta eipä ole tullut ostettua.

Mitään estettä "normaalille" raskaudelle ei kuulemma ole. Tosin tuskin enää yksikään raskaus tulee olemaan millään tavalla normaali.

Ai niin ja ovuloimattomuus ja pitkät kierrot. Nyt on kaksi edellistä kiertoa ollut 46pvää pitkiä ja lääkäri vain totesi, ettei ovulaatiota silloin tapahdu. Jes. Miten jotain ovuloimattiomuutta sitten hoidetaan? Auttaako terolutit siihen vai pelkästään kierron pituuteen? Nyt oli kp16 menossa ja ultralla kun katsoi niin ei ainakaan lääkärin mielestä ollut merkkejä, että olisi ollut ovista tässäkään kierrossa.

Neljän viikon päästä on sitten lääkärin soittoaika taas uusista tuloksista. Tavallaan pelottaa, jos siinä kilpirauhasarvossa onkin jotain ja joutuu alkaa syömään siihen lääkettä. Jos olen oikein ymmärtänyt niin sen lääkityksen aikanahan ei saa yrittää raskautua vai onko tämä nyt ihan tuulesta temmattua?

Jos nyt joku tätä enää lukee ja asioista jotain tietää niin vastaa vain ihmeessä. Muutenkin voi laittaa jotain merkkiä jos käyt lukemassa <3