Tämä pieni pikkusisko, peikkotukkainen tyttö on todellakin kongretisoinut sen mitä meiltä on puuttunut. Ainahan minulla on ollut Pikku-Itä ikävä, mut nyt vielä jopa enemmän? Hän on todellakin ollut poissa jo melkein kolme vuotta ja nytkö vasta oikeasti ymmärrän?
Tottakai rakastan ja olen äärettömän onnellinen tästä pienestä ihmeestä, mutta ilo ja suru kulkevat nyt käsi kädessä.
Mietin millainen Pikku-I olisi ollut jos hän olisi elänyt teholaitteiden ulkopuolella? Olisiko hän ollut yhtä temperamentinen kuin peikkotukkainen sisko? Pikku-I oli kuitenkin mielestäni erinäköinen, ehkä enemmän minun näköiseni. Peikkotukkassa näen niin paljon isäänsä, tavallaan ehkä hyvä. Pelkäsin etukäteen sitä, että "sekoitan" heidät, mutta he ovat aivan selvästi eri ihmiset.
Heitä kumpaakin minä kuitenkin rakasta äärettömän paljon vaikka toinen onkin täällä meidän kanssa ja toinen ei.
Rakas Pikku-I, tiedäthän, että Sinua olisin rakastanut samalla tavalla?
