Ajatukset käyvät usein ajassa jolloin odotin häntä ja ajassa jossa hän oli jo syntynyt. Kuinka oma aika kulkee eteenpäin, mutta mitään ei silti tunnu tapahtuneen näiden vuosien aikana. Kaikki tuntuu olevan yhtä ja samaa massaa.
On keskenmenneet raskaudet Pikku-In jälkeen. On tämä hetki ja tämä raskaus. Laskettuun aikaan on enää alle kaksi kuukautta. Pikku-In syntymä viikoille on enää pari viikkoa, kaikki tuntuu jotenkin kulminoituvan tähän hetkeen. Odotan jännittyneenä mitä tapahtuu tai tapahtuuko edes mitään erityistä?
Ilman Pikku-Itä, en olisi tämä ihminen joka tällä hetkellä olen. Jollen olisi häntä menettänyt olisin varmasti kokenut tämän raskauden aivan eritavalla. En todennäköisesti yhtä pelokkaasti ja huolestuneesti.
Aika on mennyt kaikesta huolimatta eteenpäin ja jokaisena hetkenä rakas esikoiseni on kulkenut matkassa. Sydämessä ja muistoissa. Tulee kulkemaan.
Tunnen pienen ihmeen liikkeet kohdussani ja mietin kuinka erillainen hän on ollut odotus aikana. Olen hänestä onnellinen ja silti sydämessä puristaa ääretön ikävä. Tunteita ja hetkiä joita ei pysty ehkä kukaan muu kuin saman kokenut ymmärtää.
Rakas Pikku-I, esikoiseni
