Rauhaisaa Joulua kaikille!! <3
maanantai 24. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Hautakivi
Tänään oli tullut hautakivi. Se oli juuri sellainen kuin toivoinkin. Mieheni suunnittelema. Itse en sitä pystynyt mennä edes valitsemaan, mutta toiveitani oli kuunneltu.
Hautausmaalle kävellessä juuri mietimmekin kerkeääkö kivi ennen joulua ja siellä se oli. Itku pääsi.
Ikävä. Niin iso ikävä. <3
***
Löysin tälläisen tekstin. Kuvastaa niin hyvin omia tunteita ja ajatuksia.
Sinä puutut pöydästämme. Me sytytämme erityisen kynttilän. Ihmiset joskus kysyvät, enkö ole vielä päässyt yli sinusta. Minä ihmettelen kovin, mitä he tarkoittavat. Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa. Ketjureaktion ilman loppua. Eteenpäin ja taaksepäin. Olen kutonut sinut itseeni. Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa. Maaginen lanka, joka muistuttaa minua perspektiivistä. Ja antaa minulle uusia aiheita, joiden juuret ovat sisimmässäni. Ei, en minä ole päässyt sinusta yli. Miksi olisinkaan? Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit. Ja olen onnellinen siitä, että sinä kosketit minua ja muutit minut kyynel kyyneleeltä. Uskon, että se on sinun lahjasi maailmalle.♥ - Kristina Grahn -
Hautausmaalle kävellessä juuri mietimmekin kerkeääkö kivi ennen joulua ja siellä se oli. Itku pääsi.
Ikävä. Niin iso ikävä. <3
***
Löysin tälläisen tekstin. Kuvastaa niin hyvin omia tunteita ja ajatuksia.
Sinä puutut pöydästämme. Me sytytämme erityisen kynttilän. Ihmiset joskus kysyvät, enkö ole vielä päässyt yli sinusta. Minä ihmettelen kovin, mitä he tarkoittavat. Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa. Ketjureaktion ilman loppua. Eteenpäin ja taaksepäin. Olen kutonut sinut itseeni. Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa. Maaginen lanka, joka muistuttaa minua perspektiivistä. Ja antaa minulle uusia aiheita, joiden juuret ovat sisimmässäni. Ei, en minä ole päässyt sinusta yli. Miksi olisinkaan? Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit. Ja olen onnellinen siitä, että sinä kosketit minua ja muutit minut kyynel kyyneleeltä. Uskon, että se on sinun lahjasi maailmalle.♥ - Kristina Grahn -
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Joulu lähestyy
Viime jouluna ajattelin, etten varmasti enää ikinä vietä joulua. Vaikka joulu onkin meille haikeaa aikaa niin odotan silti sitä, että pääsemme rauhoittumaan joulun viettoon.
Tarkoituksenamme on viettää joulu omassa kodissa. Ensimmäinen joulu omassa kodissa. Laitamme jouluruokaa, laitamme joulukuusen, saunomme ja rauhoitumme joulun viettoon.
Jouluaatto 2011 olisi ollut rakkaan pienokaisemme laskettu aika. Hän tuntuu olevan muistoissa ja sydämessä niin lähellä. Vaikka arki on palautunut nyt uomiinsa on hyvä pysähtyä muistelemaan. Ajatus perheen tärkeydestä nousee myös mieleen. Enkä tarkoita nyt vain minua ja miestäni vaan myös muita läheisiä.
Se mitä meillä voisi olla nyt ei koskaan unohdu. Pikku-I ja rakkaus häntä kohtaan ei ikinä unohdu. Keskenmenot ovat jättäneet myös omat arpensa. Ne nostavat pelottavia ajatuksia raskaudesta. Tällä hetkellä voin sanoa, etten edes haluaisi olla raskaana se olisi henkisesti liian kuluttavaa. Nyt on aika rahoittua ja parannella haavoja.
Silti ajatus perheen lisäyksestä pyörii ajatuksissa. Välillä jopa uskon siihen, että meille se onni vielä suodaan. Toisinaan taas en. Mietin myös mihin vetää raja "yrittämisessä".
Pikku-I oli meille rakas tytär, lapsi. Keskeskenmenot eivät olleet vielä kongreettisesti suuri menetys, mutta tunnetasolla ne olivat menetyksiä myös. Ei tietenkään yhtä suuria ja samalla tavalla merkittäviä kuin tyttäremme, mutta keväällä muistan miettineeni salaa kuinka marraskuussa meillä sitten on vauva. Nyt se tuntuu typerältä. Myös lokakuinen raskaus toi hetkeksi toivoa tulevaan, ajattelin jospa olisin jouluna puolivälissä raskautta. Ne olivat mielikuvia "paremmasta" tulevasta. Nyt niitä ei enää ole ja luopuminen lapsihaaveista tuntuu välillä rankalta. Niistä on kuitenkin hetkeksi luovuttava, jotta voi jatkaa eteenpäin. Jaksaa taas vahvempana uusia koitoksia.
Tarkoituksenamme on viettää joulu omassa kodissa. Ensimmäinen joulu omassa kodissa. Laitamme jouluruokaa, laitamme joulukuusen, saunomme ja rauhoitumme joulun viettoon.
Jouluaatto 2011 olisi ollut rakkaan pienokaisemme laskettu aika. Hän tuntuu olevan muistoissa ja sydämessä niin lähellä. Vaikka arki on palautunut nyt uomiinsa on hyvä pysähtyä muistelemaan. Ajatus perheen tärkeydestä nousee myös mieleen. Enkä tarkoita nyt vain minua ja miestäni vaan myös muita läheisiä.
Se mitä meillä voisi olla nyt ei koskaan unohdu. Pikku-I ja rakkaus häntä kohtaan ei ikinä unohdu. Keskenmenot ovat jättäneet myös omat arpensa. Ne nostavat pelottavia ajatuksia raskaudesta. Tällä hetkellä voin sanoa, etten edes haluaisi olla raskaana se olisi henkisesti liian kuluttavaa. Nyt on aika rahoittua ja parannella haavoja.
Silti ajatus perheen lisäyksestä pyörii ajatuksissa. Välillä jopa uskon siihen, että meille se onni vielä suodaan. Toisinaan taas en. Mietin myös mihin vetää raja "yrittämisessä".
Pikku-I oli meille rakas tytär, lapsi. Keskeskenmenot eivät olleet vielä kongreettisesti suuri menetys, mutta tunnetasolla ne olivat menetyksiä myös. Ei tietenkään yhtä suuria ja samalla tavalla merkittäviä kuin tyttäremme, mutta keväällä muistan miettineeni salaa kuinka marraskuussa meillä sitten on vauva. Nyt se tuntuu typerältä. Myös lokakuinen raskaus toi hetkeksi toivoa tulevaan, ajattelin jospa olisin jouluna puolivälissä raskautta. Ne olivat mielikuvia "paremmasta" tulevasta. Nyt niitä ei enää ole ja luopuminen lapsihaaveista tuntuu välillä rankalta. Niistä on kuitenkin hetkeksi luovuttava, jotta voi jatkaa eteenpäin. Jaksaa taas vahvempana uusia koitoksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)