Rakenneultra

Rakenneultra onnellisesti takana. Kaikki oli taas tähän asti hyvin. Lapsivettä oli hyvin,munuaiset oli edelleen hyvin näkyvät, oikean kokoiset ja siistit sekä virtsarakko näkyi myös hyvin. Itse sen jopa näin kun pyysin kätilöä näyttämään. Lääkäri myös kävi varmistamassa lapsevedenmäärän ja hyvältä näytti hänenkin mielestä. Toivon todella, että tämä on nyt hyvä merkki ja kaikki menee loppuun asti hyvin. 

Nyt on viikkoja 20+4 eli puoliväli ylitetty. Pikku-In aikana oltiin rv 19+ rakenneultrassa ja silloin jo hänen kohdallaan tosiaan oli viitteitä sairaudesta niinkuin olen ehkä joskus aijemin sen kertonutkin. 

Kyllä sitä silti jännittää varmasti loppuun asti miten käy. Kahden kuukauden päästä sitten seuraava kontrolli. Nyt kuitenkin voi taas hetkeksi hengähtää <3

Pari painajaista

Kyllä näköjään vaikuttaa alitajuntaan mitä lähemmäs rakenne ultraa tullaan. Useampana yönä on painajaisia tullut nähtyä raskauteen liittyen. 

Pari kertaa olen heränyt sellaisiin uniin joissa en muka ollutkaan ollut raskaana. Kaikki olikin ollut vaan suurta huijausta ja itse uskoin muka olevani raskauden puolivälissä. Niistä unista herättyäkin meni oikeastaan hetki ennen kuin tajusi kaiken olleen vain untaja tajuavani, että kyllä olen edelleen raskaana.

Viimeöinen ja ehkä karmein uni ole se, että olimme muka rakenneultrassa ja siellä paljastui jokin ihan kaamea rakennevika vauvalla. Sen oikein näki itsekin siitä kuvasta kun katsoi. Sitä sitten taas itkettiin unessa. Noh herättyä se tietysti vaivasi jonkin aikaa, mutta järki taas kuitenkin voitti. Viime viikonloppuna kuitenkin hieman pääsi sikiötä näkemään päivystysultrassa ja silloin rakenteet ainakin vaikutti olevan kohdillaan. 

Maanantaina sitten on tosiaan se kauan odotettu (ja pelätty) rakenneultra. Muutama yö tässä on vielä aikaa nähdä painajaisia, mutta eiköhän tässä pärjätä. Kaikella sydämelläni toivon, että kaikki olisi tähän asti (ja toki loppuunkin asti) niin hyvin kuin vain voisi olla.

"Muistot on kalleinta kultaa"

Jenni Vartiainen - Suru on kunnia vieras

Tunteiden kirjo

Kuinka voikaan olla näin kova ikävä Pikku-Itä.

Erehdyin lukemaan parin vuoden takaista päiväkirjaa ja samalla sieltä välistä löytyi Pikku-In hoitokertomus. Ikävä,ikävä,ikävä

Samalla kun raskaus on jatkunut eteenpäin ja vatsa alkanut selkeästi kasvaa on huoli tästä pienestä myös suuri ja menettämisen pelosta on tullut todellinen. Jollain tavalla välillä rinnastan myös tätä raskautta Pikku-In raskauteen ja oletan asioiden menevän samalla tavalla. 

Mitäpä muuta tähän voisi sanoa tai kertoa? Tunteet ovat onnea raskaudesta, huolta tulevan pienen kohtalosta, ikävää Pikku-Istä.