Kaksi vuotta sitten

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen
sievää unta näki
että hänen ympärilleen
tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo
ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka
ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika
pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä,
hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukku-Matin mailla.

Tätä laulua hyräilin ja lauleskelin pienelle elämän alulle kun vielä odotin häntä. Tätä laulua hyräilen edelleen itsekseni ja muistelen pientä rakkaintani. Tänään hän olisi kaksi vuotias. Mitä hän osaisi ja miltä hän näyttäisi? 

Kävimme hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Oli muutkin muistaneet, se lämmittää sydäntä. Kumpa olisimme saaneet hänet täällä pitää kanssamme. 

Meillä on niin kova ikävä

 

11.11.2013

Taas on tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Monesti on ollut mielessä asioita joista kirjoittaa, mutta aina kun avaan blogin kirjoitus mielessä ajatukset vain karkaa.

Edelleen mietin kuinka kauan menee hyväksyä lapsettomuus? Nyt alkaa olla jo pian kaksi vuotta siitä hetkestä kun maailmamme heitti kuperkeikkaa. Siitä asti olen kantanut tätä raskasta taakkaa. Surua ja ikävää enkeli tyttöä kohtaan ja surua hänen jälkeen koittaneesta lapsettomuudesta. Ainoa mitä osaan kysyä on vain miksi?

Se mitä itse kokee päivittäin ja kantaa sisällään tuntuu niin äärettömän raskaalle. Sitä oloa ei pysty edes sanoilla kuvailemaan. Sitä oloa ei muille halua näyttää. Se tunne on jotain niin rankaa kantaa. Välillä mietin kuinka yksinäinen olen. Muu maailma jatkaa kulkuaan, itsellä se ei enää ikinä jatku samalla tavalla. En tule enää ikinä olemaan se sama ihminen joka olin kaksi vuotta sitten ennen Pikku-In syntymää. Tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.

Nykyään sitä samaa onnen tunnetta on vaikea tavoittaa. Oikeastaan tuntuu ettei se ole enää edes tavoiteltavissa. Kaikki tuntuu niin paljon laimeammalta. Sitä myös huomaa kuinka elämän arvot menee aivan uusille raiteille ja näkee niissä pienissä asioissa jotain uutta, mitä on ennen pitänyt aivan itsestään selvyytenä.

Se miten elän elämääni eteenpäin on päivä kerrallaan ja pyrin nauttimaan niistä pienistä asioista joita elämä tuo tullessaan. Ihana perhe, vanhemmat, ystävät, eläimet. Te olette niitä jotka pidätte minua ja meitä tässä hetkessä <3 Tuntuu edelleen äärettömän tärkeältä, että joku välittää ja muistaa joskus kysyä "kuinka voit?"

Syksy

Tuloksia

Noniin. Nyt on käyty tuloksia kuulemassa. Eihän niisä sitten ollut mitään sen kummempaa, kuten vähän pelkäsinkin. Ei mitään hoidettavaa, ei mitään keinoja millä mahdollisesti ehkäistä keskenmenoa. Samat tutut asiat saatiin kuulla "Teillä vain on ollut huonoa tuuria" "Olen pahoillani, että tämä kaikki on tapahtunut teille." "Olettehan te vielä nuoria."  Kiitos, mutta ollaan kuultu nämä samat asiat jo aika monta kertaa. Ei ne enää lohduta jos on koskaan lohduttanutkaan.

Ainoastaa prolaktiini arvo oli tosi, tosi lievästi koholla samoin joku kilpirauhas arvo. Nyt tulevalla viikolla sitten näiden kontrolliin jossa otetaan tuo prolaktiini uudelleen ja joku toisen tyyppinen (sanoikohan lääkäri, että joku vapaa) kilpirauhasarvo.

Lääkäri puhui myös mini aspiriinista, että joillekin käytetään. Itse en ehkä lähtisi kokeilemaan, ei niistä tuloksista selvinyt mitään tukostaipuvuuteen liittyvää ja muutenkin saan herkästi mustelmia. Foolihappoa pitäisi alkaa myös käyttämään, sitä kuulemma suositellaan raskautta toivoville. Senkin kyllä tiesin, mutta eipä ole tullut ostettua.

Mitään estettä "normaalille" raskaudelle ei kuulemma ole. Tosin tuskin enää yksikään raskaus tulee olemaan millään tavalla normaali.

Ai niin ja ovuloimattomuus ja pitkät kierrot. Nyt on kaksi edellistä kiertoa ollut 46pvää pitkiä ja lääkäri vain totesi, ettei ovulaatiota silloin tapahdu. Jes. Miten jotain ovuloimattiomuutta sitten hoidetaan? Auttaako terolutit siihen vai pelkästään kierron pituuteen? Nyt oli kp16 menossa ja ultralla kun katsoi niin ei ainakaan lääkärin mielestä ollut merkkejä, että olisi ollut ovista tässäkään kierrossa.

Neljän viikon päästä on sitten lääkärin soittoaika taas uusista tuloksista. Tavallaan pelottaa, jos siinä kilpirauhasarvossa onkin jotain ja joutuu alkaa syömään siihen lääkettä. Jos olen oikein ymmärtänyt niin sen lääkityksen aikanahan ei saa yrittää raskautua vai onko tämä nyt ihan tuulesta temmattua?

Jos nyt joku tätä enää lukee ja asioista jotain tietää niin vastaa vain ihmeessä. Muutenkin voi laittaa jotain merkkiä jos käyt lukemassa <3

Ei jaksa odottaa.

Vielä pitäisi malttaa odottaa tämän kuun loppuu, jotta pääsee kuulemaan verikokeiden tuloksia. Tuntuu niin typerältä, että on joutunut odottamaan näin pitkään.

Kierrot huitelee reippaasti päälle 35pvä ja olo on sen mukainen. Stressi ja v*tutus on armoton. En kyllä ihmettele jos tämä stressaaminen ei millään tavalla vaikuttaisi näihin kiertohommiin ja hormoneihin... eli oravanpyörä on valmis.

Nyt tuntuu,että olisi niin loman tarpeessa. Ei se viikon kesäloma kesäkuun lopussa tunnu enää missään.

Ja tämä aika kun mennään syksyä kohti.. voi huoh.. Sitä elää taas uudelleen ja uudelleen parin kesän takaista raskausaikaa. Näihin aikoihin olin puolessavälissä ja niin onnellinen. Sitä onnellisuuden huipentumaa en ole kyllä kokenut näiden puolentoista vuoden aikana kertaakaan.

Olisipa jokin ihmelääke tai poppakonsti tai jokin millä kaikki me lapsesta haaveilevat tai lapsen menettäneet saisimme sen mistä olemme haaveilleet hieman helpommin.

(Kun olo on tyhjä, väsynyt, stressaantunut,sanoinko jo tyhjä? Ainut mikä mieltä lämmittää, olen saanut jakaa ajatuksia ihmisen kanssa joka tuntuu ymmärtävän mitä ajattelen. Vertaistuki <3 vaikkei tätä kohtaloa kenellekkään toivoisi. )

Ikävä

Siitä on taas aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Oma ja muiden elämä kulkee eteenpäin tahdoin sitä tai en. 

Välillä ahdistaa jäädä yksin ajatustensa kanssa. Nyt kesälomalla huomaan usein uppoutuvani omaan yksinäiseen maailmaani. Tai ei se ole edes pelkästään tämä loma, tapahtuu sitä töissäkin. Pyöritän ajatuksia lapsettomuudesta ja Pikku-Istä. Tuntuu kuin sydämen ympärillä olisi kokoajan joku vanne sitä kiristämässä. 

Ensiviikolla on aika keskenmeno tutkimuksiin. Meillä on Pikku-I ja kasa keskenmenoja. Se on aika paljon menetystä ja tuskaa kolmeen vuoteen. Kerta toisensa jälkeen matto on vedetty jalkojen alta. Nyt haluan vastauksia. Miksi tätä on edes meiltä pitänyt pitkittää? Eikö jo ensimmäisen keskenmenon vuoksi esikoisemme jälkeen olisi voitu tutkimuksia antaa? Nyt haluan kaikki vastaukset ja kaiken mahdollisen avun.

Välillä minuun sattuu niin kovin, että on vaikea edes hengittää. Niinä hetkinä menen edelleen päivä kerrallaan vaikka toivonkin päivien menevän nopeasti ohi ja eteenpäin.

Ei tämä helvetillinen ikävä tunnu menevän ohi. Aina se ryöpsähtää jostain vaikka sitä yrittää ajaa tiehensä. Sinua minä ikävöin Ihana Enkelini niin paljon, ettei mikään voi tätä tuskaa helpottaa.

olenko vai enkö ole?

Kysyn itseltäni olenhan vielä äiti??

Mitä äitiys on? Minulle se on avanut aivan uuden oven ja ajatus maailman verrattuna siihen, mitä aikaisemmin ajattelin. Kuvittelin äitiyteni olevan täysin erillainen.

Ei mene edelleenkään päivääkään, etten muistaisi tytärtäni. Siitä tiedän vielä olevani äiti. Muistan hänet kuin eilisen päivän vaikka hän onkin ollut jo poissa kohta 1,5v. Hänen muisteleminen ei enää tuo niin vuolasta itkua kuin hetki hänen jälkeensä, mutta kyllä kyynel voi nousta silmään tai toisinaan jopa muistelen hymyillen tytärtäni kuinka rakas hän olikaan ja onkaan minulle.

Rakas ihana enkelini, en ole unohtanut sinua <3

Ikuisesti kahdestaan?

Ikuisesti kahdestaan? Uusi, pysäyttävä kappale. Sai ainakin minut herkistymään.

Toinen blogi

Kirjoittelen myös tästä lähtien toista blogia Toivon Pilkadus

Syli huutaa tyhjyyttä

Tänään ryven taas pahassa olossa. Se on tämä vuoden aika uskoisin. Vaikka kuinka lenkkeilisin, söisin vitamiineja ja eläisin terveellisesti on minulla ikävä ja paha olo. Odotan kevättä ja odotan taas raskaustestiin ilmestyvää positiivista vaikkei sekään mitään takaa. Syli vain on niin armottoman tyhjä ja tuntuu vain koko ajan tyhjemmältä mitä aikaa menee eteenpäin. 

Meidän vuosi 2012 ei tuonut sitä mitä odotin niin kovin, miksi se tapahtuisi tänäkään vuonna. Yritän löytää taas muuta sisältöä elämälleni ja olemmekin lähdössä risteilylle. "Sijaishaaveena" toimii myös ulkomaan matka ja remonttiakin jatkamme kuluvan vuoden aikana. Kyllä tekemistä, haaveiltavaa ja elämämää muutakin siis on.

Sylini vain on niin äärettömän tyhjä tänäänkin. Olen opetellut suomaan tämän tunteen itselleni. Opettelen edelleen hyväksymään tätä ajoittain iskevää pahaa oloa. Ei tätä ole niin helppo hyväksyä. Olla äiti jollekin jota ei tässä maailmassa ole. Ei sen kanssa niin vain opi elämään.

Katson ulos ikkunasta. Se saa minut kuitenkin muistamaan etten ole yksin. Näen meidän perheen joka on tässä ja nyt. Rakas mieheni ja ihana luppakorvamme leikkivät yhdessä ulkona. Heitä en vaihtaisi pois.

"noin 10 raskaustestiä myöhemmin"

Tässä viimepäivinä olen taas testaillut, testaillut ja testailut. Pakko se varmaan vaan on uskoa, että kierto se tässä heittää:( Tuntuu ihan kamalalle...

Nyt kun saisi taas vaan kerättyä niitä toivon rippeittä ja saada itsensä kasaan ja olla murehtimatta turhia. 

Sitä kummasti kierron eri vaiheissa ajattelee asiat aivan eritavalla. Alussa olin sitä mieltä, etten todellakaan halua raskaaksi tässä kuussa.Parempi vaan kuin ei tärppäisikään ja kuinka ollakkaan sitä kuitenkin kierron loppupuolella toivoisi ja antaisi mitä vain, että se toinen viiva siihen testiin tulisi.

No nyt vaan on enää toiveet siihen, et se kierto joskus alkaisi edes alusta. Ettei nyt ihan kamalan pitkäksi venähtäisi.. muuten ehkä "revin pelihousut". 

Voi miksi pitää kaiken tuntua taas näin hankalalta. Et oikein hyvää vuoden alkua vaan..