Ikävä

Siitä on taas aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Oma ja muiden elämä kulkee eteenpäin tahdoin sitä tai en. 

Välillä ahdistaa jäädä yksin ajatustensa kanssa. Nyt kesälomalla huomaan usein uppoutuvani omaan yksinäiseen maailmaani. Tai ei se ole edes pelkästään tämä loma, tapahtuu sitä töissäkin. Pyöritän ajatuksia lapsettomuudesta ja Pikku-Istä. Tuntuu kuin sydämen ympärillä olisi kokoajan joku vanne sitä kiristämässä. 

Ensiviikolla on aika keskenmeno tutkimuksiin. Meillä on Pikku-I ja kasa keskenmenoja. Se on aika paljon menetystä ja tuskaa kolmeen vuoteen. Kerta toisensa jälkeen matto on vedetty jalkojen alta. Nyt haluan vastauksia. Miksi tätä on edes meiltä pitänyt pitkittää? Eikö jo ensimmäisen keskenmenon vuoksi esikoisemme jälkeen olisi voitu tutkimuksia antaa? Nyt haluan kaikki vastaukset ja kaiken mahdollisen avun.

Välillä minuun sattuu niin kovin, että on vaikea edes hengittää. Niinä hetkinä menen edelleen päivä kerrallaan vaikka toivonkin päivien menevän nopeasti ohi ja eteenpäin.

Ei tämä helvetillinen ikävä tunnu menevän ohi. Aina se ryöpsähtää jostain vaikka sitä yrittää ajaa tiehensä. Sinua minä ikävöin Ihana Enkelini niin paljon, ettei mikään voi tätä tuskaa helpottaa.