Vieläkin puuttuu jotain

Kyllä sen huomaa vielä näin kesälläkin, kahdeksan kuukauden päästä,että jotain puuttuu elämästä.

Niinkuin Miloosakin on kirjoittanut omassa blogissaan (Enkelini,esikoiseni,ainoani) siitä,ettei se tekeminen korvaa lapsettomuutta. Olen huomannut miettiväni koko ajan mitä tekisi seuraavaksi. Miehelläni on loma ja koko ajan ja jokapäivälle täytyisi olla jotain tekemistä. 

"Nyt lomalla täytyy tehdä jotain,muuten menee loma hukkaan" "Täytyy nauttia tästä yhteisestä ajasta jota meillä nyt on."

Varsinkin tuo viimeinen ajatus päässäni saa minut ahdistumaan. Aivan kuin haluaisin mieluummin ollakin kahdestaan. Ihan kuin olisin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni? Ei se tekeminen korvaa lapsettomuutta.

Yritän kuitenkin parhaani ja pyrin nauttimaan yhteisestä ajastamme. On meillä ollut mukavaa. Olimme risteilyllä ja olimme yhdessä syömässä. Vielä on miehenikin lomaa jäljellä ja paljon voimme puuhailla yhdessä. Silti kaipaan Enkeliämme enemmän kuin ketään muuta ja alitajunassa on koko ajan tieto siitä,että asioiden pitäisi olla toisin.

En haluaisi kuulostaa siltä,että marisisin koko ajan tilannettani. Kuten kerroin jo aikaisemmin niin elämä menee omalla painollaan eteenpäin. Erilaisina päivinä.

On ollut hiljaista

Ei ole ollut vähään aikaan mitään kirjoitettavaa. Elämä tuntuu menevän omalla painollaan eteenpäin. Edelleen päivä kerrallaan,niin se varmastitulee menemään pidemmän aikaa.

Haudalla käyn silloin kun siltä tuntuu,useimmiten ajamme vain ohi. Jollain tapaa vaikea mennä sinne. Päivittäin kuitenkin pieni on mielessä ja välillä mietin mitä vaihetta eläisimme. Opettelen hyväksymään tunteitani, opettelen elämään äitinä ilman lasta. Välillä unohdan olevani äiti. Olenko sitä? En tiedä.. Tuntuu vaikealta ymmärtää, mitä viime vuonna oikeastaan on tapahtunut. Tuntuu vaikealta mennä syksyä kohti. Moni kertoo,että ensimmäinen vuosi on vaikein. Uskon sen.

Kirjoituksessani ei tunnu olevan loogisuutta, ei sitä ole ajatuksissanikaan. Puran vain sitä mitä mieleen tulee. Kerron teille lukijoille missä mennään.. Täällä olen ja elän elämääni päivä kerrallaan. Vaikeita päiviä. Keskiverto päiviä. Hyviä päiviä. Niitä hetkiä kun uskon jotain hyvää tapahtuvan.

Haluan uskoa hyvään.

Tulee se hetkin kun meidän haaveet muuttuvat todeksi. Minun ja mieheni.

***

Toiseksi..

Olen alkanut urheilemaan. Se on tullut osaksi elämääni, täyttämään tyhjiötä. Se tuo tullessaan hyvää oloa ja saa jätettyä lenkille patoumat ja liialliset adrenaliinit. Tekemättömyys myrkyttää minua. Siksi on pakko tehdä jotain;lenkkeillä,jumpata,harrastaa koiran kanssa,keskittyä terveellisiin elämän tapoihin. Pyrin parempaan hyvinvointiin.Pyrin parempaan oloon henkisesti ja fyysisesti.