Kyllä sen huomaa vielä näin kesälläkin, kahdeksan kuukauden päästä,että jotain puuttuu elämästä.
Niinkuin Miloosakin on kirjoittanut omassa blogissaan (Enkelini,esikoiseni,ainoani) siitä,ettei se tekeminen korvaa lapsettomuutta. Olen huomannut miettiväni koko ajan mitä tekisi seuraavaksi. Miehelläni on loma ja koko ajan ja jokapäivälle täytyisi olla jotain tekemistä.
"Nyt lomalla täytyy tehdä jotain,muuten menee loma hukkaan" "Täytyy nauttia tästä yhteisestä ajasta jota meillä nyt on."
Varsinkin tuo viimeinen ajatus päässäni saa minut ahdistumaan. Aivan kuin haluaisin mieluummin ollakin kahdestaan. Ihan kuin olisin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni? Ei se tekeminen korvaa lapsettomuutta.
Yritän kuitenkin parhaani ja pyrin nauttimaan yhteisestä ajastamme. On meillä ollut mukavaa. Olimme risteilyllä ja olimme yhdessä syömässä. Vielä on miehenikin lomaa jäljellä ja paljon voimme puuhailla yhdessä. Silti kaipaan Enkeliämme enemmän kuin ketään muuta ja alitajunassa on koko ajan tieto siitä,että asioiden pitäisi olla toisin.
En haluaisi kuulostaa siltä,että marisisin koko ajan tilannettani. Kuten kerroin jo aikaisemmin niin elämä menee omalla painollaan eteenpäin. Erilaisina päivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti