Enkelin sairaala matka

maanantai 11. marraskuuta 2013

11.11.2013

Taas on tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Monesti on ollut mielessä asioita joista kirjoittaa, mutta aina kun avaan blogin kirjoitus mielessä ajatukset vain karkaa.

Edelleen mietin kuinka kauan menee hyväksyä lapsettomuus? Nyt alkaa olla jo pian kaksi vuotta siitä hetkestä kun maailmamme heitti kuperkeikkaa. Siitä asti olen kantanut tätä raskasta taakkaa. Surua ja ikävää enkeli tyttöä kohtaan ja surua hänen jälkeen koittaneesta lapsettomuudesta. Ainoa mitä osaan kysyä on vain miksi?

Se mitä itse kokee päivittäin ja kantaa sisällään tuntuu niin äärettömän raskaalle. Sitä oloa ei pysty edes sanoilla kuvailemaan. Sitä oloa ei muille halua näyttää. Se tunne on jotain niin rankaa kantaa. Välillä mietin kuinka yksinäinen olen. Muu maailma jatkaa kulkuaan, itsellä se ei enää ikinä jatku samalla tavalla. En tule enää ikinä olemaan se sama ihminen joka olin kaksi vuotta sitten ennen Pikku-In syntymää. Tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.

Nykyään sitä samaa onnen tunnetta on vaikea tavoittaa. Oikeastaan tuntuu ettei se ole enää edes tavoiteltavissa. Kaikki tuntuu niin paljon laimeammalta. Sitä myös huomaa kuinka elämän arvot menee aivan uusille raiteille ja näkee niissä pienissä asioissa jotain uutta, mitä on ennen pitänyt aivan itsestään selvyytenä.

Se miten elän elämääni eteenpäin on päivä kerrallaan ja pyrin nauttimaan niistä pienistä asioista joita elämä tuo tullessaan. Ihana perhe, vanhemmat, ystävät, eläimet. Te olette niitä jotka pidätte minua ja meitä tässä hetkessä <3 Tuntuu edelleen äärettömän tärkeältä, että joku välittää ja muistaa joskus kysyä "kuinka voit?"

5 kommenttia:

  1. Muista, sitten kun on vaikeaa niin sinulla on kaverit ja perhe tukena! <3 Ja sen jo toivottavasti tiedätkin että minulle voi soittaa aina kun siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
  2. Voi Ideh, sä olet aina välillä ajatuksissa ja mä niin hirveästi toivoisin että elämä vielä yllättäisi sutkin sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Muuta en pysty sanomaan kun hurjasti voimaa tuleviin vuosipäiviin ja toivoa ja uskoa tulevaan, millainen se sitten onkin <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää syntymäpäivää rakas pieni sinne taivaaseen ♥ et ikinä, milloinkaan unohdu, elät ikuisesti sydämissämme ♥

    VastaaPoista