Enkelin sairaala matka

torstai 27. kesäkuuta 2013

Ikävä

Siitä on taas aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Oma ja muiden elämä kulkee eteenpäin tahdoin sitä tai en. 

Välillä ahdistaa jäädä yksin ajatustensa kanssa. Nyt kesälomalla huomaan usein uppoutuvani omaan yksinäiseen maailmaani. Tai ei se ole edes pelkästään tämä loma, tapahtuu sitä töissäkin. Pyöritän ajatuksia lapsettomuudesta ja Pikku-Istä. Tuntuu kuin sydämen ympärillä olisi kokoajan joku vanne sitä kiristämässä. 

Ensiviikolla on aika keskenmeno tutkimuksiin. Meillä on Pikku-I ja kasa keskenmenoja. Se on aika paljon menetystä ja tuskaa kolmeen vuoteen. Kerta toisensa jälkeen matto on vedetty jalkojen alta. Nyt haluan vastauksia. Miksi tätä on edes meiltä pitänyt pitkittää? Eikö jo ensimmäisen keskenmenon vuoksi esikoisemme jälkeen olisi voitu tutkimuksia antaa? Nyt haluan kaikki vastaukset ja kaiken mahdollisen avun.

Välillä minuun sattuu niin kovin, että on vaikea edes hengittää. Niinä hetkinä menen edelleen päivä kerrallaan vaikka toivonkin päivien menevän nopeasti ohi ja eteenpäin.

Ei tämä helvetillinen ikävä tunnu menevän ohi. Aina se ryöpsähtää jostain vaikka sitä yrittää ajaa tiehensä. Sinua minä ikävöin Ihana Enkelini niin paljon, ettei mikään voi tätä tuskaa helpottaa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

olenko vai enkö ole?

Kysyn itseltäni olenhan vielä äiti??

Mitä äitiys on? Minulle se on avanut aivan uuden oven ja ajatus maailman verrattuna siihen, mitä aikaisemmin ajattelin. Kuvittelin äitiyteni olevan täysin erillainen.

Ei mene edelleenkään päivääkään, etten muistaisi tytärtäni. Siitä tiedän vielä olevani äiti. Muistan hänet kuin eilisen päivän vaikka hän onkin ollut jo poissa kohta 1,5v. Hänen muisteleminen ei enää tuo niin vuolasta itkua kuin hetki hänen jälkeensä, mutta kyllä kyynel voi nousta silmään tai toisinaan jopa muistelen hymyillen tytärtäni kuinka rakas hän olikaan ja onkaan minulle.

Rakas ihana enkelini, en ole unohtanut sinua <3

tiistai 15. tammikuuta 2013

Syli huutaa tyhjyyttä

Tänään ryven taas pahassa olossa. Se on tämä vuoden aika uskoisin. Vaikka kuinka lenkkeilisin, söisin vitamiineja ja eläisin terveellisesti on minulla ikävä ja paha olo. Odotan kevättä ja odotan taas raskaustestiin ilmestyvää positiivista vaikkei sekään mitään takaa. Syli vain on niin armottoman tyhjä ja tuntuu vain koko ajan tyhjemmältä mitä aikaa menee eteenpäin. 

Meidän vuosi 2012 ei tuonut sitä mitä odotin niin kovin, miksi se tapahtuisi tänäkään vuonna. Yritän löytää taas muuta sisältöä elämälleni ja olemmekin lähdössä risteilylle. "Sijaishaaveena" toimii myös ulkomaan matka ja remonttiakin jatkamme kuluvan vuoden aikana. Kyllä tekemistä, haaveiltavaa ja elämämää muutakin siis on.

Sylini vain on niin äärettömän tyhjä tänäänkin. Olen opetellut suomaan tämän tunteen itselleni. Opettelen edelleen hyväksymään tätä ajoittain iskevää pahaa oloa. Ei tätä ole niin helppo hyväksyä. Olla äiti jollekin jota ei tässä maailmassa ole. Ei sen kanssa niin vain opi elämään.

Katson ulos ikkunasta. Se saa minut kuitenkin muistamaan etten ole yksin. Näen meidän perheen joka on tässä ja nyt. Rakas mieheni ja ihana luppakorvamme leikkivät yhdessä ulkona. Heitä en vaihtaisi pois.

torstai 3. tammikuuta 2013

"noin 10 raskaustestiä myöhemmin"

Tässä viimepäivinä olen taas testaillut, testaillut ja testailut. Pakko se varmaan vaan on uskoa, että kierto se tässä heittää:( Tuntuu ihan kamalalle...

Nyt kun saisi taas vaan kerättyä niitä toivon rippeittä ja saada itsensä kasaan ja olla murehtimatta turhia. 

Sitä kummasti kierron eri vaiheissa ajattelee asiat aivan eritavalla. Alussa olin sitä mieltä, etten todellakaan halua raskaaksi tässä kuussa.Parempi vaan kuin ei tärppäisikään ja kuinka ollakkaan sitä kuitenkin kierron loppupuolella toivoisi ja antaisi mitä vain, että se toinen viiva siihen testiin tulisi.

No nyt vaan on enää toiveet siihen, et se kierto joskus alkaisi edes alusta. Ettei nyt ihan kamalan pitkäksi venähtäisi.. muuten ehkä "revin pelihousut". 

Voi miksi pitää kaiken tuntua taas näin hankalalta. Et oikein hyvää vuoden alkua vaan..