Eilen kävin pitkästä aikaa haudalla. En ole koko kesänä käynyt. Siellä tuli taas niin epätodellinen olo. "Onko näin ihan oikeasti käynyt meille?" en ymmärrä mikä siinä on,että välillä ei meinaa uskoa tapahtumia vaikka siitä on jo aikaa. Hyvin tiedä, että lapsemme on kuollut. Silti haudalla käyminen tuo sen epätodellisen olo.
Vein kukkia,laitoin kynttilöitä,kastelin. Suunnittelimme minkälaista hautakiveä katsoisimme ja laitoimme takarajaksi ensi kevään hautakiven hommaamiselle. Jostain syystä se kiven ajatteleminenkin tuntuu vaikealta ja raskaalta. Tunnen itseni huonoksi äidiksi kun en saa sitä "viimeistä" asiaakaan hoidettua paikoilleen.
Pitkään aikaan en ole itkenyt näin paljoa kuin eilen tai tuntennut itesäni näin surulliseksi. Ikävän määrä on taas aivan käsittämätön.
Mietin miltä hän näyttäisi,mitä hän osaisi? Miksi meille piti käydä näin? Täällä on niin kova ikävä <3
Sydän itkee :'( voimahali<3
VastaaPoistaEi kivellä ole enää kiire. Tee kaikki omassa tahdissa äläkä mieti mitä muut ajattelevat. Meillä kaikki tapahtui liian nopeasti kun sukulaiset hoisivat kaikki järjestelyt. Näin jälkeen päin olisin halunnut tehdä itse enämmän, mutta en siinä tilanteessa pystynyt. Eihän niillä olisi niin kiire ollut. Suru on niin voimakas ja välillä tuntuu ettei sitä vaan enää jaksa kantaa. Ehkä joku päivä tulee niin voimakkaaksi että sen kanssa pystyy elämään. Näin minä ainakin uskon, kun muutakaan ei ole.
VastaaPoistaMeillä myös kivi on vielä laittamatta, ei vaan saada aikaiseksi. On jo valittukin, mutta se viimeinen tilaus vaan jää ja jää. Ehkä se onkin jotenkin sellainen viimeinen teko ja sitä alitajuisesti viivyttelee.. Mutta tiedän tuon huonon omantunnon asiasta ja siitä, että käykö haudalla miten ja milloin. En tiedä mistä sekin tulee?
VastaaPoistaMeilläkin on niin ikävä!
A
kiitos vastauksista. Niin mä olen yrittänyt ajatella ettei sillä kivellä niinhoppu ole,silti se vaan painaa tuolla taka-alalla. Kyllä niitä vaan kaikenlaisia tunteita on ja tulee...pitää vaan oppia elämään niiden kanssa...
VastaaPoista