Mun on monta kertaa pitänyt kirjoittaa tänne,mutta sanat tuntuvat jäävän jonnekin. En saa kirjoitettua. Olisi niin paljon mitä mielessäni on ja mitä tunteita koen, mutta niistä tuntuu olevan niin vaikea koota blogikirjoitusta.
Tunteet ovat sisäänpäin kääntyneitä. Puhutaan Pikku-Istä ja viime talven tuomista elämän muutoksista mieheni kanssa,mutta harvemmin enää muiden kanssa. Syksy on tuonut uuden raskauden ja se tuo vaikeita ajatuksia. Haluisin muiden tietävän miltä minusta tuntuu. En kuitenkaan saa tunteitani ulos tai sitten sitten se on sitä etten tahdo menettää kontrollia itsestäni muiden läsnä ollessa. Itkua ja surua on vaikea näyttää enää muille. Saatan muutaman sanan vaihtaa tyynesti viime talvesta. Sisällä riehuu kuitenkin tunteet,pidätän itkua.
Raskaus tuntuu kamalalta. Ehkä edessä on taas uusi menetys. Kysyn itseltäni; kuinka edes kestän? Miksi edes lähdin tähän?Ehkä me emme ikinä saa omia lapsia..
Enempää en osaa taas kirjoittaa. Sanat vain kaikuu päässäni,mutten saa niitä ulos. Vaikeaa ilmaista tunteitaan. Alussa kirjoittaminen oli helppoa.Tunteet olivat yksinkertaisia ja helposti kirjoitettavia. Enää ei ole niin.
Tuntui,että elämä oli helpompaa ilman uutta raskautta.
Minäkin olen huomannut vätäytyneeni näkymättömään kuoreen. Ei oikein enää halua edes tavata ihmisiä. Okeastaan kaikki ärsyttää nykyään. Ehkä se johtuu juuri siitä ettei omia tunteitaan osaa pukea sanoiksi tai ei itsekään ymmärrä miksi tuntee näin. Pelkkä suru olisikin helppo käsitellä, mutta viha ja katkeruus syövyttää mielen. Olen huomannut ettei niitä tunteita muutkaan ihmiset ymmärrä. Vaikka olen itsekin aikaisemmin sanonut kliseen "eihän toisen onni ole sinulta pois" vasta nyt tajuan ettei myöskään onnin toisen puolesta ole itsestään selvyys kun on joutunut menettämään niin paljon.
VastaaPoistaMinäkään en oikein pysty uskomaan tähän uuteen raskauteen, että meille oikeasti tulisi lapsi. En tiedä miksi, mutta jotenkin pää ei suostu ajattelemaan koko asiaa.
Mulla myös tuntuu välillä vaikealta tavata edes ihmisiä. Onnen tunne jopa omista asioista tuntuu välillä vaikealta. Vaikka olen tyytyväinen, jopa onnellinen uudesta kodista niin silti ajattelen välillä että mitä edes teemme näin isolla talolla? Ehkä me asutaankin lopun elämämme täällä kahdestaan.. Eli ei sinänsä mikään ihme jos ihan aina ei ole helppoa tuntea onnea muidenkin puolesta. (Enkä tällä kommentilla tahdo loukata ketään enkä myöskään tarkoita sitä,että tahtoisin pahaa toisille.)
VastaaPoistaMä en ole pystynyt edes soittaa vielä sikiötutkimusyksikköön:(
Onnea raskaudesta. Hyväksy kaikki tunteesi ja puhu niistä ainakin neuvolassa. Vauvan menetys ja esikoisen tärkeys ei koskaan häviä, hän on aina esikois-enkelinne, myös meidän muiden mielessä. Mutta anna tilaa uudelle, niin pikku hiljaa ehkä huomaat että pieni ihmisen alku rintasi alla antaa sinulle lisää iloa ja onnea elämään. Tovin päästä vauvanne on teillä sylissä ja tuo teille hänen tuomaa onnea ja iloa. Hänellä on enkeli-sisar, mutta hän on syntynyt juuri teidän luoksenne ja ansaitsee rakkautenne ja elämän ilonne. Vauva varmasti osittain kasvaa suruun, jonka enkeli-sisaren poismeno on aiheuttanut, mutta omalta osaltaan tuo teille paljon paljon uutta onnea.
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista. Maanantaina olisi eka neuvola ja siellä toivottavasti saan puhuttua peloista ja muista tunteista.
VastaaPoistaToivottavasti raskaus on edennyt hyvin. Onnea siitä! Mitä sulle kuuluu?
VastaaPoistaItsekin menetin esikoisvauvani vakavalle sairaudelle pian syntymän jälkeen. Ja nyt olen taas raskaana. Tämä raskaus toi elämääni toivon tulevasta. Vaikka monesti ajatukset harhailee pelossa ja esikoisen menetyksen surutyössä, tuntuu, että olen nyt tarrautunut tähän uuden onnen mahdollisuuteen täysillä. Minun vaan on koetettava jättää suru taakseni toivon tieltä. Torjun pelottavat ja negatiiviset kauhuskenaariot, miten voisi käydä, ja takerrun vain sokeasti toivoon, että kaikki menee hyvin. Jos ei menisi, niin en minä siihen taaskaan voisi olla valmistautunut kuitenkaan... parempi vain koettaa nauttia siitä, että toivoa on, pitää huolta itsestäni ja panostaa asioihin, jotka jäivät rankimman surutyön alla vähemmälle (en kyllä silti aina jaksa...). Olemme onnekkaita, jos saamme toisen lapsen... !
Voimia ja onnea sinullekin. t. Kisu
Hei! kiitos kommentistasi. Keskiviikkona meillä olisi ultra ja pääsee tarkistamaan onko ketään matkassa. Viikkoja pitäisi silloin olla 11+0. Välillä jaksan uskoa,että kaikki menee hyvin toisinaan taas mielessä pyörii vain ne kauhukuvat. On pitänytkin blogiin muutamaan otteeseen kirjoitella kuulumisia,mutta mitään ei oikein saa aikaan.
PoistaOnnea sinulle myös uudesta raskaudesta! Luule,että on ehkä helpompi olla jos pystyy ajattelemaan valoisiakin puolia raskaudesta ja uskoa siihen mahdollisuuteen,että tulee terve lapsi. Itse yritän ajoittain myös uskoa tähän mahdollisuuteen vaikka vaikeaa se useimmiten on. Nyt varsinkin kun ultra on taas lähestymässä niin pelottaa, jospa matkassa ei olekkaan ketään. Huomenna pitäisi soittaa myös sikiötutkimusyksikköön ja varata aika istukkabiobsiaan sekä perinnöllisyysneuvontaan. saanko kysyä kuinka pitkällä olet raskaana ja pystyykö sairautta tutkia etukäteen johon esikoisenne menehtyi?
Hei,
VastaaPoistamä en kestä tuota sun uusinta uutista (24.10). Olen niin pahoillani. Oman suruni keskellä en nyt jaksa edes sanoa oikein muuta kuin, että... :'( Halaus.
Takerru sä nyt kaikin voimin niihin muihin asioihin mitä sulla on kuitenkin vielä hyvin elämässä (kun surultasi kykenet). Ehkä niistä saat energiaa taas. Pakko sen onnen on joskus kääntyä. Mulla on rv12 ultra parin viikon päästä kans, ja odottelen noita sairauden tutkimuksien tuloksia.
t. Kisu
Kiitos Kisu lämpimästä kommentista <3 sanoja ei ole tähänkään tilanteeseen, eikä tarvitsekkaan.
VastaaPoistaAlku järkytykseltä pystyy jo jotain ajattelemaan ja olen mieheni kanssa samaa mieltä,ettei tähän saa takertua. Tämä on jo mennyttä eikä muuksi muutu. Toiveet kohdistuvat tällä hetkellä perinnöllisyysneuvontaan, jospa sieltä saisimme uusia ajatuksia mm. miten lähteä selvittämään keskenmenojen syitä ja haluan myös tietoa alkodiagnostiikasta. Jospa se olisi meidän ratkaisu?
Aika taas näyttää,muuta en oikein osaa sanoa. Toivottavasti joskus saan tänne kirjoittaa myös niitä hyviä uutisia..