Enkelin sairaala matka

lauantai 28. tammikuuta 2012

Mökille?? osa1

Meit pyydettiin lähtemään viikonlopuksi mökille, sellaiseen paikkaan jossa olimme kuukautta aikaisemmin ennenkuin enkelimme syntyi. Tiedän, että mieheni tahtoisi sinne lähteä, mutta itselläni pelkkä ajatus sinne lähdöstä avaa kaikki haavat. Kaikki muistot tulevat pintaan siitä kuinka kaikki oli silloin hyvin. Kellekkään ei tullut mieleenkään, että meidän lapsi syntyy huonoin elämän mahdollisuuksin kuukauden päästä.

Ajatus siitä mökistä sai minutä itkemään eilen illalla niin kovin. Mietin sitä kuinka istuin mökin sohvalla ja silittelin masuani, muistan kuinka sinä viikonloppuna vauvani oli hieman vaisumpi liikkeisempi vatsassani, en kuitenkaan epäillyt mitään. Olihan hänellä ollut aikaisemminkin hieman hiljaisempia päiviä, kerran kävin jopa neuvolassa kuunteluttamassa sydänäänet ja terveydenhoitaja sanoi, että vauvat ovat niin erillaisia. Toisilla on myös hiljaisempia päiviä.

Riipaisevin muisto sieltä on se, kun joku,en muista enää kuka sanoi pois lähtiessamme "seuraavan kerran kun tulemme tänne niin meillä on mukana sellainen pieni vauva" En halua lähteä sinne.

1 kommentti:

  1. Tuttu tunne minullekin. Tyttären kohtukuoleman jälkeen jokainen paikka on tuntunut ahdistavalta tyyliin: "Viimeksi, kun olin täällä, olin raskaana. Kaikki oli silloin hyvin". Varsinkin silloin, kun kotiuduin sairaalasta. Oma kotikin tuntui pahalta ja tyhjältä paikalta, josta onni on imaistu pois. Mutta sellaisessa paikassa vähän aikaa oltua ahdistus pikkuhiljaa hälvenee. Pakkohan ne paikat on kohdata ja niissä saa ainakin muistella sitä lyhyttä onnea, joka silloin oli. Voimia sinulle.

    VastaaPoista