Tyhjyys

Sitä oikein ihmettelee kuinka mieliala voi vaihdella päivänkin aikana niin nopeasti. Elämä on yhtä tunteiden myllerrystä ja vyöryä. Toisena hetkenä ei voi muuta kuin itke, hetken päästä voi naurattaa ja tuntea olonsa onnelliseksi. Välillä olen äärettömän vihainen.

Tunne joka kuitenkin on ja pysyy on tyhjyyden tunne. Sitä ei ole voinut käsittää koskaan aikaisemmin kuinka olo voi tuntua tyhjältä. Tuntuu että se tyhjyys nielaisee minut. Ilkeä, musta tyhjyys. Se oikein lietsoo ikävää ja samalla se saa pakonomaisesti minut ajattelemaan uutta raskautta.


Kyllähän me olemme mieheni kanssa muutenkin uudesta raskaudesta puhuneet ja se tulee kun on sen aika, mutta minussa tuo tyhjä olo saa otteensa niin kovin, että haluaisin vain vauvan syliini. Joku voisi ajatella tähän väliin, että "tyhmäkö olet, ei uusi raskaus menetettyä vauvaa korvaa" siihen voisin vain sanoa, että kyllä minä sen tiedän. Niinhän se on, ei uusi vauva tulisi ikinä korvaamaan ihanaa enkeliämme ja antaisin mitä vain, että saisimme hänet takaisin. Se vain on mahdottomuus.


Tänään olimme mieheni siskon pojan kanssa ulkoilemassa. Olen onnellinen, että pystyn olemaan kuitenkin tuttujen lasten lähellä ja lapset saavat minut onnelliseksi.Toisaalta en voisi kuvitella hoitavani vieraita lapsia tai ihan vauvaikäisiä lapsia. Kaupungissa käydessä vaunuja työntävät äidit saa minut itkuiseksi ja raskaana olevat äidit. Silloin tulee kateellisuuden pistoksia toisia kohtaan "miksi meille ei vauvaa suotu ja toiset saavat olla onnellisia?" Uskoisin senkin kuitenkin olevan normaalia surussa, mutta välillä omat ajatukset kauhistuttaa.