Enkelin sairaala matka

torstai 19. huhtikuuta 2012

Miksi????

Näin se taas vedettiin matto jalkojen alta. Ei asunto lainaa ainakaan puoleen vuoteen. Miehen työsuhde mm. liian tuore ja töiden riittävyys voi vaihdella. Niin kuka tahansa muukin voi saada nykypäivänä lopputilin tai ei olekkaan töitä riittävästi yms. ei vain tuoreella vakinaisella työntekijällä. "Katsotaan sitten puolen vuoden päästä uudelleen."

Mua ottaa pannuun niin kovin. Kaikki muut tuntuu ympärillä saavan niin lapset kuin omat kodit ja kaikki muutkin haaveet helpolla. Minä saan taistella niiden eteen. Niin väärin. Katkeruus taas nostaa päätään ja kohtalo nauraa päin naamaa taas kertaalleen. "Älä suunnittele mitään, älä haaveile mistään."

Jos,jos,jos vielä puolen vuoden päästä olisin raskaana niin pankkilainan saanti varmaan kaatuisi siihen. "Ei onnistu,olet jäämässä äitiyslomalle."

Mä en enää ikinä haaveile mistään mitään.Ikinä!

2 kommenttia:

  1. Voi Ideh, olen pahoillani. Tiedän tunteen, kun unelmista ja haaveista pitää luopua. En valitettavasti osaa sanoa mitään lohduttavaa, olen itse samanlaisessa tilanteessa rahan/työn/lainan suhteen. Yhtään ei helpota se, että pikkusisko sai asuntolainan ja osti omakotitalon (kyllä kade olen, vaikken sitä hänelle näytä).

    Jännään täällä taustalla kovasti teidän onnistumista pikkukakkosen suhteen. Toivottavasti sillä saralla kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! On kyllä vaikea olo ja vaikka ei olisikaan mitään lohduttavaa sanottavaa niin itse ainakin tietää,että joku ymmärtää. Ei kaikki ymmärrä.

    VastaaPoista